Alue & Palvelut
Millainen alue on Porin koirametsä?
Vaikka Koirametsä Porin alue ei olekaan suuren suuri (2,5 hehtaaria), siinä on kunnollinen aidon metsän tuntu. Haluamme pitää alueen mahdollisimman luonnontilaisena. Metsä on kaunista ja maastoltaan vaihtelevaa – ei puistomainen, liian siistitty tai viimeistelty – ja sopii monenlaisille koirille. Alueella on niin kapeampia polkuja kuin leveämpiäkin kulkuväyliä eri tarpeisiin.
Aluetta ympäröivä aita ei paista silmiin koko ajan, toki sitä myöten saa kävellä, niin et ainakaan eksy. ;) Rauhallinen sijainti tarkoittaa myös sitä, että alueella ei kuulu jatkuvasti häiritseviä ääniä ympäristöstä, mikä tekee käynnistä rauhoittavan sekä koiralle että omistajalle.
Ulkona ja metsässä kaikki maistuu paremmalta. Jos haluat nauttia metsäretkellä eväitä, sitä varten on pöytä ja penkkejä. Pidempiin varauksiin on mahdollista lunastaa myös grillin käyttö niin halutessaan. Roskia varten alueella on useita roskiksia, korjaathan pois myös koirasi jätökset. Ihmisiä varten alueelta löytyy myös huussi.
Jos suunnitelmissa on pidempi retki, Porin koirametsässä on mahdollista myös yöpyä. Yömetsän voi varata puhelimitse Paulalta.
Alueella ei lampea, puroa, ojia tai muuta uintipaikkaa.
Turvallisuus on meille tärkeää ja aita on rakennettu huolellisesti. Se on tukeva, kaksi metriä korkea ja mukailee maaston muotoja. Aidan silmäkoko pienenee kohti maanpintaa, jotta myös pienemmät koirat pysyvät turvallisesti alueen sisällä. Aita on kiinnitetty maahan metallilenkeillä mutta pidäthän huolta, ettei koirasi kaiva aidan luona tai nojaa siihen. Aitalinja on merkitty kahdesta kohtaa keltaisilla riistanauhoilla.
